June 5, 2014

Maleficent ensi-ilta

Jo ensimmäisten Maleficent-kuvien ilmestyttyä päätin mennä katsomaan elokuvan ensi-iltaan ja siinä suunnitelmassa tuli myös pitäydyttyä. Lempinäyttelijöihini lukeutuva Angelina Jolie pääroolissa ja klassikkotarina pahiksen näkökulmasta = elokuva on pakko nähdä heti kuin mahdollista! Lippujen myyntiintulon päivämäärää tuli käytyä tarkistamassa Vivin kanssa moneen otteeseen ja ne myös ostettiin kunnolla ajoissa hyvien paikkojen saamisen varmistamiseksi, ensi-iltaa edeltävänä viikonloppuna katsottiin Angelinan elokuvia ja edeltävänä iltana Prinsessa Ruusunen sekä tietenki laittauduttiin ensi-iltaan elokuvan innoittamana.



Elokuva ei todellakaan jättänyt kylmäksi, vaikka olikin ihan erilainen, mitä traileri antoi ymmärtää. Koen kuitenkin, että elokuvan loppu eteni osittain liian nopeasti ja osa hahmoista (3 haltijatarta) jäi vain ärsyttämään. Myös Prinssi Phillip jäi tuntumaan todella turhalta hahmolta, joka oli täytynyt väkisin tunkea elokuvaan. Kokonaisuutena kuitenkin varsin mainio elokuva, jonka haluan katsoa mahdollisimman pian uudestaan. Toivotaan, että dvd sisältää paljon lisämateriaalia!

Behind the scenes of a selfie


Ear orgasm



xoxo

No comments:

Post a Comment